

SALTO SYSTEMS
MAAILMANLUOKAN KULUNHALLINTAA
SUOMALAISIIN KIINTEISTÖIHIN
Salto Systems on globaali edelläkävijä ja yksi maailman suurimmista elektronisten lukitusratkaisujen valmistajista. Vuonna 2001 perustettu Salto mullisti alan esittelemällä ensimmäisen langattoman Data-on-Card -teknologian, ja nykyään yrityksen älykkäitä kulunhallintajärjestelmiä käytetään yli 90 maassa ja miljoonissa ovissa.
Me Teisecillä olemme valtuutettu ja sertifioitu Salto-kumppani Suomessa. Tuomme Salton teknologian asiakkaillemme paikallisella ja luotettavalla palvelulla – suunnittelusta asennukseen ja ylläpitoon saakka.

Jatkuvaa innovointia
ja tehokkuutta
Salto kulkee alan kehityksen kärjessä. Salto WECOSYSTEM -ekosysteemi on rakennettu vastaamaan tulevaisuuden kiinteistöjen tarpeita, joissa korostuvat pilvipalvelut, mobiilikäyttö ja saumaton integroitavuus muihin kiinteistöjärjestelmiin.
Innovatiivisuus ulottuu myös tuotteiden elinkaareen ja materiaalien käyttöön. Salton langattomat lukitusratkaisut vähentävät merkittävästi kaapelointitarvetta ja siihen kuluvaa materiaalia asennusvaiheessa. Koska laitteet on suunniteltu mekaanisesti erittäin kestäviksi ja niiden ohjelmistot ovat päivitettäviä, kiinteistön lukitusjärjestelmän elinkaari pitenee. Tämä säästää sekä luonnonvaroja että pitkän aikavälin kustannuksia.
Vastuullisuus ja elinkaaritiedot
kiinteistöjen turvallisuuden parantaminen täytyy voida osoittaa avoimesti ja mitattavasti. Siksi tukeudumme Salton virallisiin, kolmannen osapuolen varmentamiin kestävyystietoihin:
-
EPD-ympäristöselosteet päätöksenteon tukena: Salto Systems on laatinut tuotteilleen kolmannen osapuolen varmentamat EPD-ympäristöselosteet (Environmental Product Declaration).
-
Matkalla kohti hiilineutraaliutta: Salto on sitoutunut vähentämään toiminnastaan aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä ja asettanut viralliset tiedeperustaiset tavoitteet hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Päästövähennykset toteutetaan ensisijaisesti optimoimalla tuotantoprosesseja, uusiutuvan energian käytöllä sekä logistiikan tehostamisella.
Salto-referenssit
Monipuolisia kohteita
Salton ratkaisuihin luottavat maailmanluokan hotelliketjut, suuret sairaalakampukset sekä tuhannet suomalaiset taloyhtiöt ja liikekiinteistöt. Skaalautuva järjestelmä mukautuu niin yhden oven tarpeisiin kuin kymmenien tuhansien käyttäjien ympäristöihin.
Referenssejä Suomessa:
OYS - Oulu
Mehiläinen - Suomi
Hilton Kalastajatorppa - Helsinki
Kojamo Kavallintie - Kauniainen
Forenom - Pohjoismaat
Lintula - Oulu
Noli-ketju – PK-seutu
As Oy Vantaan Kilpukka
Arena - Helsinki
Maria01 Start up hub, Helsinki
Katso lisää referenssejä täältä.

Varma teknologia ja laadukas asennus
Salto tarjoaa varman teknologian ja me Teisecillä varmistamme, että palvelu toimii ja järjestelmä asennetaan oikein. Sertifioituna kumppanina huolehdimme kohteesi lukituksesta avaimet käteen -palveluna aina alkusuunnittelusta ja asennuksesta säännölliseen ylläpitoon saakka
